Suomalainen turnausjärjestäjä Taurora kyselee Twitter-tilinsä välityksellä suomalaisten Dota 2 -pelaajien kiinnostusta SM-kisojen järjestämiseen. SEUL:in äskettäin julkaisemat eSM 2016 -kilpailut ovat toistaiseksi vailla Dota 2 -kisaa, jonka Taurora tahtoisi järjestää.

Jo seitsemän Dota 2 -turnausta Suomessa järjestänyt Taurora on kiinnostunut järjestämään Dota 2:lle viralliset SM-kisat yhteistyössä Suomen elektronisen urheilun liiton kanssa.

Liitto julkisti maaliskuun puolivälissä eSM 2016 -kilpailut ja ensimmäiset tittelit, joista yksikään ei ollut Dota 2. Pelillä on Suomessa tuhansia pelaajia ja tiivis yhteisö, josta huolimatta Taurora tahtoo kartoittaa pelaajien kiinnostusta mahdollista SM-kisaa varten.

Tauroran takana työskentelevät Dota 2 aktiivit ollaan pyydetty mukaan järjestämään virallista SM-turnausta Dotalle. Suomen Elektronisen Urheilun Liiton (SEUL) pyytämä turnaus toteutetaan samalla formaatilla, kuin muutkin SM-turnaukset.

Tauroran kyselyyn voi vastata Google Forms -palvelusta löytyvällä vastauslomakkeella.