Peliliigan eSM-kisojen toinen ja viimeinen osakilpailufinaali pelattiin Vierumäellä lauantaina 2. heinäkuuta, josta viimeiset kolme osallistujaa varmisti paikkansa Assembly Summer 2016 -tapahtumassa pelattaviin finaaleihin.

eSM-kisojen toinen osakilpailufinaali järjestettiin ensimmäisen tavoin Vierumäen Scandic Hotellin yhteydessä sijaitsevassa viihderavintola Teatrossa, johon suuntasi kahden StarCraft- ja kahden Heartstone-pelaajan lisäksi kaksi Counter-Strike: Global Offensive -joukkuetta.

Ensimmäisessä osakilpailufinaalissa tappion kärsinyt Vesa "Welmu" Hovinen selvisi helposti jatkoon, kun Benjamin "PuPu" Puha kaatui yksipuolisessa finaalissa suoraan kolmen pelin päätteeksi.

Hearthstone-finaali oli myös hyvin yksipuolinen, kun Janne "Janetzky" Aho vei voiton häviämällä ainoastaan yhden kartan haastaja Sauli "zumpp" Rinta-Aholle.

Ilta huipentui CS:GO-finaaliin, jossa Team Menae.fi sai lentävän lähdön ENCE eSportsia vastaan. Menace johti ensimmäisenä karttana pelattua de_miragea parhaimmillaan 7-1, mutta ENCE vei karttavoiton lopulta 16-12-lukemin. Toisena karttana pelatussa de_cbblessa ENCE meni menojaan odotetusti: Finaalipaikka Assemblyille varmistui 16-6-karttavoitolla ja 2-0-yhteistuloksella.

Toisen osakilpailufinaalin tulokset:

  1.  Vesa "Welmu" Hovinen - 500 € + paikka eSM-finaaliin
  2. Benjamin "PuPu" Puha - 250€
  1. Janne "Janetzky" Aho - 500 € + paikka eSM-finaaliin
  2. Sauli "zumpp" rinta-Aho - 250 €
  1. ENCE eSports - 1 500 € + paikka eSM-finaaliin
  2. Team Menace.fi - 750 €

Assemblyilla pelataan 15 000 eurosta - voittajat Pohjoismaiden finaaleihin

eSM-finaalit pelataan Assembly Summer 2016 -tapahtuman yhteydessä torstaina 4. elokuuta. Toisen osakilpailufinaalin voittajat kohtaavat finaaleissa ensimmäisen osakilpailun voittajat.

eSM-finaalien otteluparit:

  • StarCraft II: Joona "Serral" Sotala vs. Vesa "Welmu" Hovinen
  • Hearthstone: Juuso "Jupu" Sipiläinen vs. Janne "Janetzky" Aho
  • Counter-Strike: Global Offensive: LGR vs. ENCE eSports

eSM-finaalien palkintopotit:

    SC2 / HS

    1. 2000 € + paikka PM-kisoihin
    2. 1000 €

    CS:GO

    1. 6000 € + paikka PM-kisoihin
    2. 3000 €

    Suomen mestarit varmistavat hulppeiden rahapalkintojen lisäksi paikkansa Pohjoismaiden mestaruuskisoihin, joissa palkintopotti on huimat 40 000 euroa.